Tukia kuntoiluun, ei urheiluun

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla on otettu kantaa toukokuussa tiheästi liittyen liikuntaan ja urheiluun. Kokoomuksen kansanedustaja Sari Multala esitti omassa kirjoituksessaan, että liikunnalle ja urheilulle ohjattaisiin lisää tukia. Pekka Poutanen Kirkkonummelta argumentoi vastineessaan taas jokaista kansalaista koskettavan liikunnan, kuntoilun, puolesta. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä: tukia tulee ohjata erityisesti jokaista kansalaista koskettavaan kuntoiluun, ammattimainen kilpaurheilu voi hankkia tukensa yksityiseltä sektorilta.

Korona-pandemia on houkutellut kuntopoluille sekä lähi- ja ulkoliikuntapaikoille kansalaisia sankoin joukoin. Liikkeelle ovat lähteneet myös ne, jotka normaalioloissa valitsisivat mieluummin penkkiurheilun. Kun passivoivaa viihdettä on tarjolla vähemmän, on meidän keksittävä muuta tekemistä. Oli se sitten kävelyä luontopolulla tai temppuilua tangolla lasten kanssa, on aina parempi liikkua itse kuin katsoa muiden tekevän sitä. Ohjaajakollegaani siteeraten: “Kaikki liike on hyvästä.”

Suomalaisten liikkumisaktiivisuus noudattanee normaalijakaumaa. Suurin osa meistä liikkuu kohtalaisesti eli silloin tällöin. Väitän, että olosuhteet ja liikuntamahdollisuudet vaikuttavat merkittävästi juuri tähän ryhmään. Himokuntoilijat löytävät keinon liikkua missä ja milloin tahansa, liikkumattoman elämäntavan valinneilta puuttuu sisäinen insentiivi, joten he eivät kuntoilemaan lähde. Kansanterveyden kannalta sillä on kuitenkin radikaali merkitys, kuntoileeko Kaija Keskiverto kerran vai kolmasti viikossa.

“Kaija käy kävelyllä läheisellä parin kilometrin kuntopolulla viikoittain. Hän on miettinyt, että joku lihaskuntoharjoittelukin olisi hyvästä, mutta kuntopolun treenipaikan välineet ovat jo päässeet rapistumaan eikä siellä ole mitään ohjeistusta, millaisia liikkeitä voisi tehdä. Kuntoportaat kiinnostavat myös, mutta lähimmät sijaitsevat niin kaukana, ettei sinne arki-iltaisin viitsi lähteä. Korona-aikana kuntopolullakin on ollut sen verran ruuhkaa, että Kaija on kokenut paremmaksi jäädä kotipihalle. Hiekkalaatikon vieressä on penkki, jota eräs äiti käytti treenissään apuna. Kaija suunnittelee kokeilevansa samaa, kunhan rohkaistuu.”

Korona-aikana on korostunut yleisessä käytössä olevien liikuntapaikkojen määrä ja kunto. Monilla ulkokuntosaleilla on ollut suorastaan ruuhkaa. Mitä enemmän laitteita käytetään, sitä enemmän ne myös tarvitsevat huoltoa. Rikkinäiset ja huonosti toimivat välineet ovat myös vaarallisia. Kunnilla tulee olla riittävät resurssit tarkistaa ja huoltaa välineitä tiheästi. Kun infra on kunnossa, ihmiset tulevat uudelleenkin.

Espoossa on ulkoliikuntapaikkoja melko hyvin. Laitteet ja painot näyttävät kuitenkin monen “Kaijan” mielestä varmasti oudoilta ja jopa vaarallisilta ja siksi ne jäävät käyttämättä. Resursseja tulisi niin ikään olla opastavan henkilöstön palkkaamiseen. Jos jokaisella isommalla kaupungin ylläpitämällä ulkoliikuntapaikalla olisi henkilö opastamassa ja neuvomassa edes kerran viikossa, nousisi käyttöaste varmasti merkittävästi.

Korona on ravistellut meidän liikuntatottumuksiamme toisaalta passivoimalla ja toisaalta innostamalla. Molemmista syistä kansalaiset on saatava ylös sohvilta. Hyvinvointiliikunta on tärkeää kokonaisvaltaisesti kansanterveyden kannalta. Kilpaurheilu luon yhteishenkeä ja sillä on oma funktionsa, mutta erityisesti tällä hetkellä resurssit olisi syytä suunnata Kaija Keskiverroille. Mielummin vähän kaikille kuin kaikki pienelle joukolle.